maanantai 12. marraskuuta 2012

Pin-Up Fashion Night!

Hei pitkästä aikaa!

Blogin kirjoittelu on jäänyt minulla viime aikoina hieman paitsioon, aika ei ole yksinkertaisesti riittänyt kaikkeen mitä olen halunnut tehdä. :(
Blogiini tahdon päivittää itse (tai rakkaan puolisoni) ottamia kuvia ja niitä ei ole vähään aikaan tullut otettua.

Mutta pitemmittä puheitta aiheeseen! :)
Eli minulla oli ilo ja kunnia saada osallistua Pin-Up Garagen järjestämään Pin-Up Fashion Night -tapahtumaan viime viikon torstaina.
Iloiset leidit Millie Mimosa ja Heidi kertovat meille mitä mallit esittelevät.


Tapahtumassa esiteltiin Pin-Up -pikkujoulumuotia ja tarjoiltiin silmän ruoan lisäksi herkkuja myös muille aisteille. :) Tarjolla oli kuppikakkuja, kuohuvaa sekä viskituotteita. Lisäksi jokaisella oli mahdollisuus stailaukseen Mirabellan tuotteilla, täydellistä pientä hemmottelua siis!


Mallien päällä oli Pin-Up Garagessa myytäviä merkkejä: mm. emmy design, Collectif, PinUp Couture, Pin Me Up, sekä Millie Mimosan uutuusmerkki Miss Mimosa!

Stailausta ja Pin Me Up -kuvia




Samassa tilaisuudessa Pin-Up Garagen omistaja Heidi julkaisi heidän uuden tuotteensa: Pin Me Up teemakuvaukset! Pin-Up kuvauksiahan saa Suomessa jo muutamalta muultakin taholta ja nämä kuvaukset erottuvat muusta tarjonnasta monellakin tapaa. Nimittäin nämä kuvaukset tehdään erilaisissa miljöissä, voit valita itsellesi vaikkapa autotallin, rannan, buduaarin tai tikiteeman! Lisäksi voit teettää kuvat vaikkapa omaan kalenteriisi, joka kuukaudelle stailattuna omassa miljöössä.

Kuvaukset toteuttaa rautaisan ammattimainen Pin-Up -tiimi: Heidi itse vastaa kuvattavan stailauksesta ja miljööstä. Millie Mimosa pitää huolen, että kasvoillasi on juuri oikeanlainen meikki ja hiuksesi ovat huolitellut. Hän on meikkaaja-maskeeraaja, parturi-kampaaja sekä burleskitaiteilija. Tunnetustihan burleskitaiteilijat ovat pin-up kulttuurin kokeneita ja arvokkaita edustajia. :)
Ammattivalokuvaaja Jari Alanen ottaa valokuvat ohjaten ja auttaen malleja löytämään parhaat puolensa itsestään.

Pin Me Up -kuvauksien upeaa jälkeä ja rekki täynnä ihania vaatteita.
Pin Up Garagehan on tunnettu naisellisista Pin-Up vaatteistaan ja tällä kertaa myös miehille oli tarjolla Kasipallon tuotteita.


Sinäkin voit osallistua Pin-Up Fashion Nightiin! Koska kysyntä tälle tapahtumalle oli niin suuri, järjestetään tänä perjantaina toinen samanlainen tilaisuus. :) Käy ilmoittautumassa oheisesta linkistä ja löydä itsellesi naisellisimmat pikkujouluvaatteet sekä asusteet Pin-Up Garagesta.

Osallistu sinäkin!


Translation:

Last thursday I had a pleasure and priviledge to attend to Pin-Up Fashion Night held by Pin-Up Garage!

The guests were treated with cupcakes, some bubbly drinks, Pin-Up styling and beautiful clothes. :)

Owner of Pin-Up Garage, Heidi introduced us to their new product: Pin Me Up -photo shoots. Difference between these photo shoots and ones that are already out there (in Finland) is that these are taken in different settings, not at studios. One can choose garage, beach, boudoir or even tiki -themes.

There were so many delicious clothes that I felt sad that I could not by them ... all... :D As well as widely known brands as emmy design, Collectif and PinUp Couture Pin-Up Fashion Night introduced us clothes from their own brand: Pin Me Up and as new, Millie Mimosa's Miss Mimosa.

You can also participate to this warm  spirited Pin-Up Fashion Night, this friday!
Sign up and enjoy!


tiistai 14. elokuuta 2012

Mosa Interiors

Vieraillessani viikko sitten Pin-Up Garagessa, tein tuttavuutta myös tämän kauniin sisustusliikkeen kanssa: Mosa Interiors.

Liike on täynnä sisustustarvikkeita, joilla voisin sisustaa juuri remontoitavaa puutaloamme.

Löysimme sieltä ainakin keittiön ruokapöydän, siihen tuoleja sekä kattovalaismen pöydän yläpuolelle, tai oikeastaan montakin valaisinta...

Lisäksi täällä on ihanan rustiikkisia lyhtyjä elokuun iltoja valaisemaan!



Rustic lanterns!
Puukenkiä joka lähtöön!

Clogs for everybody!
Voisin tarvita yhden tämmöisen koruilleni... :P

I think I need this tray for my jewelry
Verkkokauppakin löytyy, jos ei pääse paikan päälle!


www.mosainteriors.fi


Translation:

A bit over a week ago, when I visited Pin-Up Garage I had a possibility to take a look into this nice interior shop:

I found loads of beautifull pieces for our wooden house, that we are renovating.
I could at least take a dining table and some chairs round it and then lamp or two or three... :)

maanantai 13. elokuuta 2012

Behind the scenes at Pin-Up Finland semifinals


The gang

Minulla oli suuri ilo ja nautinto olla mukana avustamassa Pin-Up Finland semifinaaleissa Power Truck Showssa, Ala-Härmässä viime viikonloppuna.
Meillä oli niin vauhdikas sekä iloinen viikonloppu ja olen vieläkin 'hieman' väsynyt sen tiimoilta, joten päätin tällä kertaa antaa kuvien kertoa enemmän kuin tuhat sanaa.

Pretty view from our cabin terrace



We had such a fun the whole day!
LeiKKaamo hairdressers doing their magic!
Little brushing up before the shoot
Betty Bellevue giving us that oomph!
Cherrie showing us how it's done
Dashing Elisa Day
Mia A. Morte working it
This truly is hard work, for MEN! :D
Demi D'Midnight enjoying the ride


Translation:
Once again I had a priviledge and great JOY to be part of this great Pin-Up Finland crew. I had so much fun with these amazing girls. I guess it goes without sayin' that I'm still a bit 'tired' after this fun weekend. 

perjantai 3. elokuuta 2012

Pin-Up Garage!


Mikä on Pin-Up Garage? No sehän on tietenkin uusi hykerryttävän naisellisia vaatteita ja asusteita rakastavien naisten oma talli!

Lovely owner Heidi at the counter



Tästä suloisesta putiikista löydät herkullisen valikoiman vaatteita, kenkiä ja muita asusteita eri valmistajilta kuten: Bernie Dexter, Collectif Clothing, Hell Bunny, PinUp Couture, Emmy sekä tietenkin ihka omaa tuotantoa Amalie B. Design.


Ette arvaa miten vaikeata oli kulkea suloisessa putiikissa ja olla ostamatta nälkiintynyttä kukkaroani aivan anorektiseksi! Esimerkiksi Bernie Dexterin ja Emmyn vaatteita sekä PinUp Couturen kenkiä ei muualta suomesta edes saa. Kenkiä on meinaan aika riskialtis ostaa kokeilematta niitä ensin...

Shoes...


Ja mikä kaikista parasta, putiikin oma Pin Me Up -merkki tarjoaa palvelun jossa voit tilata vaatteen omien mittojesi mukaan! Tämän voit tehdä  joko Pin Me Up -mallistosta taikka omien toiveidesi mukaisesti. Eikä tässä vielä kaikki!! Kaiken tämän lisäksi voit korjauttaa nykyisen vaatteesi istumaan täydellisesti korjausompelupalvelun avulla.

Don't ya wanna dress in here?
Ken pääkaupunkiseudun suunnilla ajattelevi käyvänsä, kurvaa kaarallasi tänne, tai kyläile nettikaupassa!
The shop is located at a lovely factory area at Tapanila


Osoite on siis Viertolantie 2, 00730 Helsinki

Translation:

Pin-Up Garage, place for us girls to do some shop.. :D
Here is the place where girl can find lovely dovely clothes and delicious accessories!

Can you imagine: Bernie Dexter, Collectif Clothing, Hell Bunny, PinUp Couture and Emmy are all represented in this cute little shop!
As well as their own brand: Pin Me Up -collection, where one can choose a desing from their own line to fit ones curves OR one can make their wishes come true! Now, I mean clothing, no prince or whatever..

Do not pass this place if you are going to Helsinki area. If You aren't then visit their online store.

tiistai 31. heinäkuuta 2012

White for the bride

Kun sain toimeksiannon ystävältäni tehdä hänelle päähine häihinsä, oli minun pakko tehdä myös hieman valkoisia kukkasia omaan päähäni! :)




Translation:
I was kindly asked by a friend to do her a headpice for her wedding. Inspired by that I made a few flowers to myself also! :)

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Pin-Ups for good!

Hetkeksi vakavaa aihetta, kepeästi. :)

Jokunen vuosi sitten huomasin itsestäni asian joka huolestutti minua. Olin väritön ja myös jotenkin näkymätön, sulauduin massaan täydellisesti.  Rakkaan mieheni autoharrastus toi takaisin mieleeni joskus kauan aikaa sitten ihannoimani menneen ajan glamourin. :) Kurvikkaat autot, uhkeat ja upeat naiset sekä komeat miehet. Jossain ruuhkavuosien tuoksinnassa nämä kauniit asiat olivat jääneet minulta unholaan.

Olen niin onnellinen että löysin tämän kauneuden uudelleen ja nyt en siitä enää luovu! I am Pin-Up foor GOOD!

Ilokseni olen huomannut että tämän ovat todenneet myös monet muut saman henkiset ihmiset täällä suomen maalla. Lisäksi on syntynyt kaksi tämän kauneuden ideologiaa pursuavaa ryhmää: Pin Up Finland ja Pinup.fi. Molemmat tarjoavat meille hersyvän iloista naiskauneutta kokoon tai ikään katsomatta.

Nyt meillä on siis suuri ilo nähdä näitä upeita ja elämäniloisia naisia ympäri maata eri tapahtumissa.
Pinup.fi:n kilpailu on juuri päättynyt ja Pin-Up Finlandin on vielä käynnissä.

Nauttikaamme siis kaikki näistä timanteista!






sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Pin-Up -kuvauksien kulisseissa

Mikäs tämän hauskempaa, kuin viettää päivä ihanan hersyvien ja kauniiden naisten parissa, leikkien meikki -ja pukuleikkejä. Eli kyseessä oli pin-up -kuvaukset Pin-Up Finland 2012 semifinalistien kanssa. :)

Vastaavanlaiset pin-up -kilpailut ovat olleet jo piiiitkän aikaa hyvin tyypillisiä tapahtumia muualla maailmassa mm. rockabilly tapahtumissa ja jenkkiauto näyttelyissä. Tämä leikkimielinen kilpailu rantautui suomeen vasta vuosi sitten X-Treme Car Shown myötä. Pääasiahan näissä on aina ollut hauskanpito samanmielisten ihmisten kanssa, kuten nytkin. :) Kivana sivuseikkana on tietenkin ollut hienoksi laittautuminen (joka tottakai kuuluu pinup -tytön arkeen muutenkin) sekä kauniiden ja muotoja hyväilevien vaatteiden esittely tapahtumassa.

 Tässä siis teille kaikille muutama kuva mitä kulisseissa tapahtui päivän aikana.

Makeup and hair 'saloon', Cherrie A. Dorable giving a helping hand

Group foto, needs a little adjustments here and there


Almost there

Olivia Rouge and Cherrie A. Dorable showing us how it's being done.
Hans Lehtinen, Photographer



tiistai 17. heinäkuuta 2012

Pinup.fi finalistit Ruukissa‏

Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu oli täydellinen. Sää suosi cruisailijoita Helsingissä ja viikonloppuna Strömforssin Ruukissa.
Ruukin Picnic  järjestettiin jo 8:tta kertaa, tämä oli tosin minun ensimmäinen kerta tässä kauniissa vanhassa teollisuusympäristössä.


Paikalla olivat myös kauniit Pinup.fi 2012 finalistit! Nämä kurveistaan ylpeät naiset esittäytyivät yleisölle itsevarmuutta hehkuen. :)
Kuka voittaa kilpailun? Se selviää 21.7. järjestettävässä Rockin' Hellsinki vol.2 -tapahtumassa, jossa esiintyy myös ZZ-Top.


Pin-Up kilpailuja on tänä vuonna siis kaksi, jei!
Viime vuonna järjestettiin ensimmäinen laatuaan X-Treme Car Showssa. Kilpailun juonsi ja mallien apuna oli Sini Tarkkinen.


Nyt siis X-Treme Car Showssa järjestetään sama kilpailu toista kertaa ja sen tuottavat tänä vuonna burleskikaunottaret Cherrie A. Dorable sekä Olivia Rouge. Burleskia seuranneena nämä naiset tuovat herrrkullisen säväyksen kilpailuun! :P
Sini Tarkkinen järjestää Pinup.fi -mallitoimiston kanssa Pinup.fi mallikilpailun ensimmäistä kertaa.
On kerrassaan loistavaa että Pin-Up kilpailuita on jo tuplasti viime vuodesta. Kauniita muodokkaita naisia ja ah, niitä mekkoja, kampauksia ja punaisia huulia!



Translation:
The first weekend of July was purrfect! Cars and beautiful people were bathing in the sun in Helsinki traditional cruising night and in Strömforss old ironworks factory area.
Ruukki picnic was the 8th annual picnic, where old car lovers get together and enjoy the cars and people.
This time there was more eye candy for us all,
Pinup.fi 2012 finalists! These curvaceous women were proud to present themselves to people glooming with obvious self-confident. :)
We will know the winner at
Rockin' Hellsinki vol.2 on July 21st.

Unless you knew, there are two different Pin-Up contests this year, ou jeah! The first ever was held at X-Treme Car Show last year. The contest was hosted by
Sini Tarkkinen. This year the same contest is held again at the X-Treme Car Show and this year burlesque beauties Cherrie A. Dorable and Olivia Rouge are producing the whole thing.
Well I gotta say, these ladees are going to add delicious oomph to the contest! :P
Sini Tarkkinen is producing the first Pinup.fi -model contest with
Pinup.fi -model agency. I think it is juts great that the Pin-Up contests has doubled from last year, don't ya!?! I mean beautiful and curvaceous ladees and oh, those dresses, hairdos and red lips!

tiistai 10. heinäkuuta 2012

On Route 66


Rakkaani teki huiman löydön etsiessämme yöpymispaikkaa itäisestä suomesta. Matkustimme viime viikonlopun autotapahtumissa Ruukki Picnicissä sekä Kouvolan Tykkimäellä Corvette Show and Meet -tapahtumassa. Valitettavasti kaikki alueen hotellit olivat varattuja, Lahtea ja Haminaa myöten, joten tyydyimme askeettisiin oloihin Tykkimäen Camping alueen pikku möksässä.

Niin, siis asiaan... :D Tämä löytö on Kotkassa sijaitseva Ravintola ja motelli Route 66. Tämänkin löysimme hotellia etsiessämme mutta pettymykseksi sekin oli täynnä. Joten päätimme paluumatkalla Kouvolasta piipahtaa siellä kuitenkin. Navigaattori ohjatessa meitä teollisuuslaueen läpi (liikennekyltissä luki Asiattomilta pääsy kielletty) olimme hiukan epäileväisiä että mihin olimmekaan menossa... Päästyämme motellin lähettyville olimme jo ihmetyksestä montut auki.. WTF!! :D

Näky oli tämmöinen:


Jatkoimme aidan vierusta ja ihmettelemistä löytyi lisää:



Aitojen sisäpuolilta löytyi myös paljon katseltavaa:


Sisätiloihin astuessa näky oli erittäin miellyttävä:


Penkit mitä mukavimmat:

 Poikien huoneessa tyttöset tirkistelivät pisuaarin yllä:

Ja huoneeseen matkan sai tehdä "valtatietä" pitkin:

Suloinen pieni huoneemme:


Niin, meidänhän oli tarkoitus vain pysähtyä katsastamaan paikka. Jäimmekin sinne syömään, vaikkei juuri edes ollut nälkä. Ruokaillessamme ja samalla ihaillessamme paikkaa päätimme että jospa jäätäisiinkin yöksi ja hurautetaan maanantai aamuna suoraan Kotkasta töihin Helsinkiin. Onneksi huonekin löytyi ja saatoimme levätä muhkealla jenkkisängyllä kunnon unet!

Täytyy kerrankin sanoa, että ravintola -ja yöpymiselämys olivat mitä parhaimmat!
Eikä tässä kaikki! Tähän kompleksiin kuuluu myös oma putiikki, jossa myydään pääasiassa prätkävaatteita, huppareita ja t-paitoja. Respassa virkailija kysyi noin iltakahdeksan aikoihin että oletteko jo käyneet kaupassamme. Vastasimme että eihän myö, ei kai se ole auki tähän aikaan..? Tähän virkailija vastasi että kauppa, kuten motellikin on auki 24/7.
Aika ennenkuulumatonta suomen kamaralla... :D Pakkohan sitä oli lähteä ihmettelemään ja kassillisen kanssa sieltä tuliin ulos...
Tätä ennenkuulumatonta vieraanvaraisuutta selittää kenties se että omistaja ja työntekijät ovat venäläisiä sekä amerikan venäläisiä.

Tämä paikka kannattaa käydä katsomassa. Varaa samantein huone, ne ovat suosittuja, koska paikka on rauhallinen ja viihtyisä. Kohta kaksi vuotta täyttävä motelli ja ravintola ovat kuin vasta valmistuneet, aivan loistokunnossa!
Hulppeat synttärijuhlat ovat luvassa elokuun lopussa. :)


lauantai 9. kesäkuuta 2012

Fresh from Top Vintage

Hahaa, kukkia, JÄLLEEN! Mikä yllätys!
No mutta, nämä kaunokaiset olivat välttämätön lisä kokoelmaani, ihanan kesäinen lisä!

Molemmat ovat suosikkiputiikkini Top Vintage:n kokoelmista. Laukku Collectif Clothing ja kengät PinUp Couture. Top Vintagen lähetyksissä on aina pieni lahja, laventelisaippua. :)




Lavendel soap, in a gift bag



Translation:

And the flower theme continues... :D Nuf about that, these are so summery accessories to my collection, that I just needed to have them. Period.
I got hese beauties from one of my favourite boutiques, Top Vintage. Bag is made by Collectif Clothing and shoies are by PinUp Couture. Top Vintage allways puts a little gift inside the parcel, lavendel soap. :)

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Bettie bangs

Tätä tyyliä olen halunnut kokeilla kauan. Vei vain hiukan aikaa saada otsatukka kasvatettua riittävän pitkäksi, jotta se onnistuisi hyvin.





















Minulla on jonkin sortin pyörre otsan hiusrajassa, joten normaali otsis ei edes näyttänyt hyvältä. Niin no, lisäksi halusin tehdä myös muunlaisia kampauksia ja kiehkuraa otsalle, lisäsyitä otsatukan pois kasvattamiselle.


Oikeaoppinen tuuhea Bettie bangs ei onnistu omilla hiuksillani, koska ne ovat suomalaisen tyypilliset: ohuet sekä hennot. Lisäksi niitä on tuossa otsan ja ohimon alueella jopa harvemmalti kuin takana. Joten tarvitsin valkin antamaan tukea ja volyymia. Mutta, löytyykö valkkeja punertavalla sävyllä? No ei. Löytyy mustaa, blondia sekä brunettia, mutta ei minkäänlaista punatukkaista sävyä. Tässäpä dilemma, koska valkin käytössä on ehdottoman tärkeää se, että valkin väri on mahdollisimman lähellä omien hiusten väriä. Ikävä olisi jos hiusten välistä pilkottaisi jotain muuta väriä, varsinkin tämmöisessä klassisessa kampauksessa.


Asiaan on vain yksi ratkaisu, tehdä se valkki itse.
Valkin voi tehdä ainakin kahdella tapaa. Nopean voi tehdä käyttämällä sukkahousuja (tavallisia tai tiuhan mallin verkkosukkiksia) ja tyynyn täytettä, mutta löytyykö sukkiksiakaan punaisten hiusten sävyissä? No eipä tietenkään. Auttaneeko tässä sitten muu kuin omien hiusten talteen kerääminen. Ja niitä tuli sitten kerättyä kahden vuoden ajan omasta hiusharjasta. Näin ainakin saa parhaimman värin omaan valkkiinsa. :)

Pitkä prosessi oli tämäkin ja nyt valkkeja on kaksi, toinen isompi ja toinen pienempi. En tohdi näyttää niitä, koska ne nyt näyttävät...no.. rotilta.. (hair rat, kuten englanniksi niitä sanotaan).
Mutta hommansa ne hoitavat kuten pitääkin.  Ne ovat tukevat ja muhkeat kun otsahiukset on kieritetty sen ympärille ja se on aseteltu pinneillä hyvin kiinni.

Translation:

Now this style I've been wanting to do for quite some time! All I needed to do, was to grow my bangs long enough to make it work.

I've had "normal" bangs, but it never looked as good as I wanted. I've got pretty basic finnish hair, fine, thin and scarce from the forehead area. Due to these previous "problems", I could never pull correct Bettie Page bangs with my own hair, it just would look pathetic. So I needed a hair rat to give support and volume. But does anybody make commercial hair rats for red heads, nope! One can find black, brunette and blonde (conspiracy of b:s), but red...? Oh, no,no,no,no!

Well, then I need to make one, simple as that.
There are at least two ways of making a hair rat. Fast one is to fill piece of a stocking (average or tight fishnet) with pillow filling and then stitch it together (there are Youtube videos for that).
But... Yup, there is once again a but... God dammit, no-one makes friggin' tights to mach my head(colour), why is that!?! :D

Then, the classic way is the only way for me. :) I needed to collect my own hair for about two years to make a proper hair rat for myself. Every week I collected hair from my hairbrush and now I have two hair rats, one smaller than the other. I wont show them, cause they look like... well rats...

Although they look quite inappropriate, they do work like a dream. They give volume and plenty of support and they are still very light in weight.
Now, at least I got the best possible colour to mach my hair. :) Your own haircolour just blends in better if there should be any tiny gaps in your roll. :)