keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Pin-Up Assistant at Your service


Toista viikkoa sitten nautiskelin muruseni kanssa kulttuurista: maalauksista, pinstripingista, vaatteista, kustom pyöristä, Kokomon drinkeistä, kauniista ihmisistä ja burleskista. Olin siis Helsingin Kaapelitehtaalla Kustom Kulture Show:ssa, joka järjestettiin ihka ensimmäistä kertaa täällä Suomen maalla. Tapahtuma, jota oli odotettu kuukausia. Tälläiselle tapahtumalle oli selkeästi tarvetta ja odotan suurella innolla jo ensi vuoden tapahtumaa. Kokomon baarialuettakin on luvattu laajentaa roimasti! ;)

Samaisessa tapahtumassa sain myös itsestäni kunnon studiokuvat, semmoiset Pin-Up Assarille sopivat. :D

Proper Lady, ay?
(c) Jenni Kaurila


(c) Jenni Kaurila

MissBehaving?
(c) Jenni Kaurila

Perinteisten pönötyskuvien (koulukuvat ja työpaikan apinagalleria) ohella tämä olikin ensimmäinen kerta kun seisoskelin studiolamppujen edessä. Jenni Kaurila Pin Me Up -kuvauksista otti kuvat hetkessä, pari säätöä valojen kanssa ja räps! Vähän mallin ohjausta ja räps, räps. Jenni osasi ohjata loisteliaasti ja ilmankos oltiin melko nopsaa valmiita. :) Suosittelen kokeilemaan!

Jotta ette ihan jäisi arvailemaan mistä jäitte paitsi Kustom Kulture Showssa, tässä teille vielä vilaus paikan päältä. Kaikkia herkkuja en sentään näytä, tule itse ensi vuonna katsomaan! :)




Translation:
Couple of weeks a go I had a pleasure to enjoy some culture with my hubby: paintings, pinstriping, custom bikes, clothes, Kokomo's drinks, beautiful people and burlesque. Obviously I was at Kustom Kulture Show at Kaapelitehdas, Helsinki. This event that was held for the very first time, was long waited. Kokomo Tikibar was so popular that it is gonna be a lot bigger next year. ;)

So, at the same event I had a opportunity to get some studio shots for myself. Kinda ones that suits for a Pin-Up Assistant as myself. :D
Jenni Kaurila from Pin Me Up -Photography took these in few moments. It was quicker than a vaccination I say. :D She was so good: she told me where to stand and how to move, adjusted the lights a bit and then snap, snap took the photos. :D I totally recommend this service.

I took a little tour -video of the actual event, enjoy! But of course I didn't show ya all of it, you better come next year yourself! :)

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Flapper

Helsinki Burlesque Festival 2013 lähestyy ja tämän vuoden teemana on Burlescopolis.
Tästä innostuneena päätin kokeilla flapper -tyylistä meikkiä ja kampaustakin, jonkalaiseksi kampaan sitten itseni tuota burleskin iloittelua varten, jota menen katsomaan ystävieni kanssa. Eli tässäpä on viideo jonka kyhäsin tämän meikin luomisesta. Kokeilin ensin toisen puolen naamasta ja sitten toisen puolen meikkaamisen filmasin (ja jatkoin sitten editoinnin kimpussa seuraavat 10 tuntia...)

Inspiraation tähän tyyliin sain näiltä upeilta leideiltä:
Mercy Maybelle  - taskukokoinen Pin-Up kaunotar täältä Suomesta!
Idda van Munster - upea ja lahjakas kaunotar Bosniasta.



Translation:


I'm trying for a very first time a flapper -look. 
I am going to watch and enjoy Helsinki Burlesque Festival 2013 in a few weeks time and the theme there is Burlescopolis, so I kinda thought this flapper look would go well there.

So, this is my first took on this look and I think it came out pretty well. I might do couple tiny changes though. 


Sources for my inspirations are these gorgeous ladies:
Mercy Maybelle - pocket size Pin-Up beauty from Finland!
Idda van Munster - amazingly beautiful and talented Pin-Up model from Bosnia.


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Make-up bag

Heipparallaa taas!

Ompelukone on päässyt taasen vauhtiin ja pölyt on huristeltu pois koloista!
Kyllästyin siihen ettei minulla ollut pätevää meikkilaukkua arkimeikeilleni, eikä sopivaa ollut markkinoilla. Okei, okei...en viitsinyt etsiä kovin ahkerasti.. Mutta mikäs sen mukavampaa kuin tehdä itse, juuri semmoinen kuin sattuu tulemaan! :D

Joten tämmöisen kyhäsin kokoon muksun käytetyistä kurahousuista sekä silmää hivelevän kauniista Alexander Henryn "mirage" -kankaasta, kun näitä sattui kaapista löytymään. :)



Yup, I was able to get the zipper nicely in the middle of the print.

Inside: two compartments

for brushes and palette

and for everything else

And I also made buddy for it. The little one is for  my handbag.
 Translation:

I dusted out my sewing machine and made something good out of my sons old dungarees and this lovely Alexander Henry "mirage" -fabric.

So this is a make-up bag for my favorite everyday make-up goods.
As one can see I ain't professional, but I kinda like it how it came out. :)

tiistai 8. tammikuuta 2013

My first makeup tutorial

Katso ja kommentoi! :)
Olen niin innoissani, etten muuta malta sepostella. :D



Translation:

Watch and comment please! :)
I am so excited that I have no more words this time! :D

maanantai 12. marraskuuta 2012

Pin-Up Fashion Night!

Hei pitkästä aikaa!

Blogin kirjoittelu on jäänyt minulla viime aikoina hieman paitsioon, aika ei ole yksinkertaisesti riittänyt kaikkeen mitä olen halunnut tehdä. :(
Blogiini tahdon päivittää itse (tai rakkaan puolisoni) ottamia kuvia ja niitä ei ole vähään aikaan tullut otettua.

Mutta pitemmittä puheitta aiheeseen! :)
Eli minulla oli ilo ja kunnia saada osallistua Pin-Up Garagen järjestämään Pin-Up Fashion Night -tapahtumaan viime viikon torstaina.
Iloiset leidit Millie Mimosa ja Heidi kertovat meille mitä mallit esittelevät.


Tapahtumassa esiteltiin Pin-Up -pikkujoulumuotia ja tarjoiltiin silmän ruoan lisäksi herkkuja myös muille aisteille. :) Tarjolla oli kuppikakkuja, kuohuvaa sekä viskituotteita. Lisäksi jokaisella oli mahdollisuus stailaukseen Mirabellan tuotteilla, täydellistä pientä hemmottelua siis!


Mallien päällä oli Pin-Up Garagessa myytäviä merkkejä: mm. emmy design, Collectif, PinUp Couture, Pin Me Up, sekä Millie Mimosan uutuusmerkki Miss Mimosa!

Stailausta ja Pin Me Up -kuvia




Samassa tilaisuudessa Pin-Up Garagen omistaja Heidi julkaisi heidän uuden tuotteensa: Pin Me Up teemakuvaukset! Pin-Up kuvauksiahan saa Suomessa jo muutamalta muultakin taholta ja nämä kuvaukset erottuvat muusta tarjonnasta monellakin tapaa. Nimittäin nämä kuvaukset tehdään erilaisissa miljöissä, voit valita itsellesi vaikkapa autotallin, rannan, buduaarin tai tikiteeman! Lisäksi voit teettää kuvat vaikkapa omaan kalenteriisi, joka kuukaudelle stailattuna omassa miljöössä.

Kuvaukset toteuttaa rautaisan ammattimainen Pin-Up -tiimi: Heidi itse vastaa kuvattavan stailauksesta ja miljööstä. Millie Mimosa pitää huolen, että kasvoillasi on juuri oikeanlainen meikki ja hiuksesi ovat huolitellut. Hän on meikkaaja-maskeeraaja, parturi-kampaaja sekä burleskitaiteilija. Tunnetustihan burleskitaiteilijat ovat pin-up kulttuurin kokeneita ja arvokkaita edustajia. :)
Ammattivalokuvaaja Jari Alanen ottaa valokuvat ohjaten ja auttaen malleja löytämään parhaat puolensa itsestään.

Pin Me Up -kuvauksien upeaa jälkeä ja rekki täynnä ihania vaatteita.
Pin Up Garagehan on tunnettu naisellisista Pin-Up vaatteistaan ja tällä kertaa myös miehille oli tarjolla Kasipallon tuotteita.


Sinäkin voit osallistua Pin-Up Fashion Nightiin! Koska kysyntä tälle tapahtumalle oli niin suuri, järjestetään tänä perjantaina toinen samanlainen tilaisuus. :) Käy ilmoittautumassa oheisesta linkistä ja löydä itsellesi naisellisimmat pikkujouluvaatteet sekä asusteet Pin-Up Garagesta.

Osallistu sinäkin!


Translation:

Last thursday I had a pleasure and priviledge to attend to Pin-Up Fashion Night held by Pin-Up Garage!

The guests were treated with cupcakes, some bubbly drinks, Pin-Up styling and beautiful clothes. :)

Owner of Pin-Up Garage, Heidi introduced us to their new product: Pin Me Up -photo shoots. Difference between these photo shoots and ones that are already out there (in Finland) is that these are taken in different settings, not at studios. One can choose garage, beach, boudoir or even tiki -themes.

There were so many delicious clothes that I felt sad that I could not by them ... all... :D As well as widely known brands as emmy design, Collectif and PinUp Couture Pin-Up Fashion Night introduced us clothes from their own brand: Pin Me Up and as new, Millie Mimosa's Miss Mimosa.

You can also participate to this warm  spirited Pin-Up Fashion Night, this friday!
Sign up and enjoy!


tiistai 14. elokuuta 2012

Mosa Interiors

Vieraillessani viikko sitten Pin-Up Garagessa, tein tuttavuutta myös tämän kauniin sisustusliikkeen kanssa: Mosa Interiors.

Liike on täynnä sisustustarvikkeita, joilla voisin sisustaa juuri remontoitavaa puutaloamme.

Löysimme sieltä ainakin keittiön ruokapöydän, siihen tuoleja sekä kattovalaismen pöydän yläpuolelle, tai oikeastaan montakin valaisinta...

Lisäksi täällä on ihanan rustiikkisia lyhtyjä elokuun iltoja valaisemaan!



Rustic lanterns!
Puukenkiä joka lähtöön!

Clogs for everybody!
Voisin tarvita yhden tämmöisen koruilleni... :P

I think I need this tray for my jewelry
Verkkokauppakin löytyy, jos ei pääse paikan päälle!


www.mosainteriors.fi


Translation:

A bit over a week ago, when I visited Pin-Up Garage I had a possibility to take a look into this nice interior shop:

I found loads of beautifull pieces for our wooden house, that we are renovating.
I could at least take a dining table and some chairs round it and then lamp or two or three... :)

maanantai 13. elokuuta 2012

Behind the scenes at Pin-Up Finland semifinals


The gang

Minulla oli suuri ilo ja nautinto olla mukana avustamassa Pin-Up Finland semifinaaleissa Power Truck Showssa, Ala-Härmässä viime viikonloppuna.
Meillä oli niin vauhdikas sekä iloinen viikonloppu ja olen vieläkin 'hieman' väsynyt sen tiimoilta, joten päätin tällä kertaa antaa kuvien kertoa enemmän kuin tuhat sanaa.

Pretty view from our cabin terrace



We had such a fun the whole day!
LeiKKaamo hairdressers doing their magic!
Little brushing up before the shoot
Betty Bellevue giving us that oomph!
Cherrie showing us how it's done
Dashing Elisa Day
Mia A. Morte working it
This truly is hard work, for MEN! :D
Demi D'Midnight enjoying the ride


Translation:
Once again I had a priviledge and great JOY to be part of this great Pin-Up Finland crew. I had so much fun with these amazing girls. I guess it goes without sayin' that I'm still a bit 'tired' after this fun weekend. 

perjantai 3. elokuuta 2012

Pin-Up Garage!


Mikä on Pin-Up Garage? No sehän on tietenkin uusi hykerryttävän naisellisia vaatteita ja asusteita rakastavien naisten oma talli!

Lovely owner Heidi at the counter



Tästä suloisesta putiikista löydät herkullisen valikoiman vaatteita, kenkiä ja muita asusteita eri valmistajilta kuten: Bernie Dexter, Collectif Clothing, Hell Bunny, PinUp Couture, Emmy sekä tietenkin ihka omaa tuotantoa Amalie B. Design.


Ette arvaa miten vaikeata oli kulkea suloisessa putiikissa ja olla ostamatta nälkiintynyttä kukkaroani aivan anorektiseksi! Esimerkiksi Bernie Dexterin ja Emmyn vaatteita sekä PinUp Couturen kenkiä ei muualta suomesta edes saa. Kenkiä on meinaan aika riskialtis ostaa kokeilematta niitä ensin...

Shoes...


Ja mikä kaikista parasta, putiikin oma Pin Me Up -merkki tarjoaa palvelun jossa voit tilata vaatteen omien mittojesi mukaan! Tämän voit tehdä  joko Pin Me Up -mallistosta taikka omien toiveidesi mukaisesti. Eikä tässä vielä kaikki!! Kaiken tämän lisäksi voit korjauttaa nykyisen vaatteesi istumaan täydellisesti korjausompelupalvelun avulla.

Don't ya wanna dress in here?
Ken pääkaupunkiseudun suunnilla ajattelevi käyvänsä, kurvaa kaarallasi tänne, tai kyläile nettikaupassa!
The shop is located at a lovely factory area at Tapanila


Osoite on siis Viertolantie 2, 00730 Helsinki

Translation:

Pin-Up Garage, place for us girls to do some shop.. :D
Here is the place where girl can find lovely dovely clothes and delicious accessories!

Can you imagine: Bernie Dexter, Collectif Clothing, Hell Bunny, PinUp Couture and Emmy are all represented in this cute little shop!
As well as their own brand: Pin Me Up -collection, where one can choose a desing from their own line to fit ones curves OR one can make their wishes come true! Now, I mean clothing, no prince or whatever..

Do not pass this place if you are going to Helsinki area. If You aren't then visit their online store.

tiistai 31. heinäkuuta 2012

White for the bride

Kun sain toimeksiannon ystävältäni tehdä hänelle päähine häihinsä, oli minun pakko tehdä myös hieman valkoisia kukkasia omaan päähäni! :)




Translation:
I was kindly asked by a friend to do her a headpice for her wedding. Inspired by that I made a few flowers to myself also! :)

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Pin-Ups for good!

Hetkeksi vakavaa aihetta, kepeästi. :)

Jokunen vuosi sitten huomasin itsestäni asian joka huolestutti minua. Olin väritön ja myös jotenkin näkymätön, sulauduin massaan täydellisesti.  Rakkaan mieheni autoharrastus toi takaisin mieleeni joskus kauan aikaa sitten ihannoimani menneen ajan glamourin. :) Kurvikkaat autot, uhkeat ja upeat naiset sekä komeat miehet. Jossain ruuhkavuosien tuoksinnassa nämä kauniit asiat olivat jääneet minulta unholaan.

Olen niin onnellinen että löysin tämän kauneuden uudelleen ja nyt en siitä enää luovu! I am Pin-Up foor GOOD!

Ilokseni olen huomannut että tämän ovat todenneet myös monet muut saman henkiset ihmiset täällä suomen maalla. Lisäksi on syntynyt kaksi tämän kauneuden ideologiaa pursuavaa ryhmää: Pin Up Finland ja Pinup.fi. Molemmat tarjoavat meille hersyvän iloista naiskauneutta kokoon tai ikään katsomatta.

Nyt meillä on siis suuri ilo nähdä näitä upeita ja elämäniloisia naisia ympäri maata eri tapahtumissa.
Pinup.fi:n kilpailu on juuri päättynyt ja Pin-Up Finlandin on vielä käynnissä.

Nauttikaamme siis kaikki näistä timanteista!